KONEMESTARIT JA ENERGIATEKNISET RY
VETERAANIKERHON
TOIMINTAKERTOMUS 2012

Veteraanikerhon omia tapahtumia on tänä vuonna ollut seitsemän. Yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin ( 3 ) olemme osallistuneet perinteisesti kohtuullisen suurella joukolla. Kokoontumispaikkamme on ollut ravintolalaiva Wäiski Hakaniemessä. Kopparössä olemme olleet kolme kertaa talkoissa, lähinnä uuden saunamökin tarpeisiin liittyen. Oman retkemme veteraanikerho teki marraskuun lopulla Pärnuun kylpylään. Aluksi matkalle osallistujia oli noin 16 henkilöä, mutta kuten tavallista erilaisista syistä johtuen joukkue jäi kymmeneen henkilöön.

Kevään Suomen Konepäällystöliiton Liittokokoukseen osallistui jäseniämme yhdistyksemme edustajina. Nousimme varaedustajista kokousedustajiksi.

Veteraanikerho haluaakin kiittää johtokuntaa saamastamme matka-avusta Pärnun Paradiis kylpylään.

Seuraavassa kerhomme tapahtumia kuluneelta vuodelta:

Veteraanikerhon puolesta
Markku Onnela