Kerhon 15. toimintavuosi 2004 on jäänyt taakse jälleen tapahtumarikkaana. Aiempien vuosien pöytäkirjoja selaamalla on käynyt ilmi, että kerholla on ollut monta nimeä toiminta-aikanaan. Konepäällystöliitolle Kuntien Konemestarit toimitti vuonna 1989 säännöt joissa kerhosta käytetään nimeä: Kuntien ja kuntainliittojen palveluksessa olevien konemestareiden kerho.
Perustavassa kokouksessa 5.4.1989 otti kerho nimekseen Kuntien konemestarit ry:n eläkeläiskerho. Perustajajäsenistä ovat toiminnassa edelleen mukana Paavo Hurtta ja Erkki Pihlapuro. Vuonna 1994 sihteeriksi valittu Yrjö Nevalainen poistui joukostamme toukokuussa 2004. Kunnia hänen muistolleen.
Samasta kokouksesta pidetystä toisesta pöytäkirjasta löytyy nimi Kuntien Konemestarit ry:n eläkeläisjaosto, joka loppuvuonna -89 palautui taas -kerhoksi.
Vuonna 1990 esitti silloiseksi puheenjohtajaksi valittu Aale Puttonen, että Eläkeläiskerhon nimeksi muutettaisiin Veteraanikerhoksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Tämän jälkeen on kerhon nimi pysynyt samana, eikä liene syytä sitä jatkossakaan muuttaa.
Vuosi 2004 piti sisällään osaltamme seuraavaa. Kokoonnuimme ravintolalaiva Wäiskillä ajankohtaisten asioiden ja lounaan merkeissä neljä kertaa. Helmikuussa hiihtelimme yhdessä Paloheinän laduilla, josta suorituksesta kaikki osallistujat saivat kaulaansa kultamitalin. Syyskuussa teimme pyöräretken Vanhankaupungin lahden ympäri. Vauhti oli kaikille sopivaa ja kahvitauko Herttoniemen Wanhassa Myllyssä mieluinen.
Merimuseolle käytiin jättämässä hyvästit 29.9.04 pienellä mutta pätevällä joukolla. Marraskuussa suoritimme 20 hengen voimin erittäin onnistuneen pikkujouluristeilyn m/s Rosellalla. Kerho kiittää sydämellisesti KME ry:tä saamastaan tuesta risteilyn kustannuksiin.Toimintavuoden aikana puheenjohtaja on toiminut Jouko Antikainen, joka on myös merkinnyt muistiin harmaahapsien toilailut. Onnelan Markku on toimittanut tiedot tapahtumista yhdistyksen sihteerille Laaksosen Lasselle, joka on siirtänyt tiedot KME:n kotisivuille. Kerhon säännöt vuodelta -89 edellyttäisivät hyvinkin paljon mutkikkaampaa raportointia, mutta nyt omaksuttu käytäntö lienee riittävä.
Kerho kiittää kaikkia yhteistyötä ja toivottaa samalla kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2005.