KONEMESTARIT JA ENERGIATEKNISET RY VETERAANIKERHON
TOIMINTAKERTOMUS 2010

Veteraanikerholla on kuluneena vuotena ollut 10 omaa tapahtumaa ja kahteen yhdistyksen järjestämään tapahtumaan olemme osallistuneet myös joukolla vaali- ja vuosikokouksen ohella. Pääasiassa olemme kokoontuneet ravintolalaiva Wäiskillä Hakaniemessä.

Keväällä 17.6 teimme retken Bengtskärin majakalle. Kävimme tutustumassa myös Rosalan viikinkimuseoon, jossa syötiin maittava lohikeitto. Osallistujia oli yhteensä 18 henkilöä, joista 12 oli veteraaneja.

Kopparössä olemme olleet kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla olemme kaataneet ja pilkkoneet joko huonokuntoisia tai muuten mökille vaarallisia puita. Kerhomme aktiivijäsenmäärä on tällä hetkellä 22 veteraania.

Seuraavassa vuoden 2010 tapahtumakalenteri:

Veteraanikerhon koolle kutsujana ja pöytäkirjurina on toiminut kuluneen vuoden aikana Markku Onnela. Tuleva vuosi aloitetaan perinteisellä tavalla tammikuussa. Veteraanit kiittävät yhdistystä saamastamme rahallisesta avusta, jonka avulla olemme saaneet toteuttaa onnistuneita retkiämme.

Veteraanikerhon puolesta
Markku Onnela